Aamukellot

Adolf Schmitthennerin Aamukellot näyttäytyy varhaismodernin saksalaisen kertomakirjallisuuden hengellis-moraalisena teoksena, jossa arjen havainnot, uskonnollinen kuvasto ja kasvatuksellinen pyrkimys punoutuvat yhteen. Teoksen sisältö rakentuu heräämisen, kutsun ja sisäisen valveutumisen motiivien varaan; jo nimessä soivat kellot viittaavat sekä konkreettiseen aamun rituaaliin että metaforiseen omantunnon ääneen.
Kielellisesti Schmitthenner suosii selkeää, rytmiltään rauhallista ja aforistisesti tiivistyvää ilmaisua, jossa biedermeierkauden kodikkuus yhdistyy romanttiseen symboliikkaan ja protestanttiseen eetokseen. Teos asettuu 1800-luvun saksankielisen, porvarillista siveyttä korostaneen kirjallisuuden jatkumoon. Schmitthenner (1794-1858) tunnetaan saksalaisena kirjailijana ja protestanttisena teologina, mikä selittää Aamukellojen eettisen painotuksen ja hengellisen sävyn.
Hänen tuotantoaan leimaa kiinnostus kansanomaisesti esitettyyn moraaliseen opetukseen, historialliseen tietoisuuteen ja uskonnolliseen kokemukseen. Teologinen koulutus, pastorin tehtävät sekä osallistuminen 1800-luvun saksalaisen porvariston aatteellisiin keskusteluihin tarjosivat hänelle aineiston, josta tällainen sisäistä kuria, uskoa ja yhteisöllisiä arvoja korostava teos saattoi syntyä. Suosittelen Aamukelloja lukijalle, joka arvostaa historiallisesti kerrostunutta, ajatuksia herättävää ja tyylillisesti hillittyä proosaa.
Se palkitsee erityisesti ne, joita kiinnostavat uskonnon, moraalin ja arkipäivän estetiikan leikkauspisteet. Teos ei vetoa nopeiden juonenkäänteiden vaan hitaan syventymisen kautta, ja juuri siksi se tarjoaa erinomaisen kohteen myös kirjallisuus- ja aatehistorialliselle lukemiselle.