Ooperin Epo

Viktor Ahlqvistin Ooperin Epo näyttäytyy 1800-luvun suomalaisen kirjallisuuden ja kansallisen heräämisen kontekstissa teoksena, jossa runomuotoinen ilmaisu, kansanomainen kuvasto ja aikakauden moraalinen opettavaisuus liittyvät toisiinsa. Teos hyödyntää kalevalamittaisen ja suullisesta perinteestä ammentavan ilmaisun piirteitä, mutta samalla siinä on kirjallisesti tietoinen rakenne: henkilöhahmot, tapahtumakulku ja kielellinen rytmi rakentavat kertomuksen, jossa yksilön kohtalo kytkeytyy yhteisöön, kunnian, työn ja sosiaalisen järjestyksen kysymyksiin.
Ahlqvistin tyyli on retorisesti hallittua, paikoin ironista, mutta yleisvaikutelmaltaan vakava ja kansallista kirjallisuutta rakentava. Ahlqvist oli keskeinen fennomanian ajan kirjailija, kielimies, kriitikko ja professori, jonka työ suomalaisen kirjallisen kielen kehittämisessä vaikutti ratkaisevasti hänen omaan kirjoittamiseensa. Hänen kiinnostuksensa kansanrunouteen, suomen kielen asemaan ja kirjallisuuden kasvatukselliseen tehtävään selittää myös Ooperin Epon kaltaisen teoksen syntyä.
Samalla hänen asemansa kriitikkona ja kulttuurivaikuttajana teki hänestä poikkeuksellisen tietoisen kirjallisten muotojen, lajien ja kansallisen ohjelman suhteesta. Teosta voi suositella erityisesti lukijalle, jota kiinnostavat suomalaisen kirjallisuuden varhaiset muodot, kielen historia ja kansallisen identiteetin rakentuminen kirjallisuudessa. Ooperin Epo ei ole vain historiallinen kuriositeetti, vaan valaiseva dokumentti siitä, miten kirjallisuus osallistui 1800-luvulla sivistyksellisiin ja ideologisiin hankkeisiin.
Se palkitsee kärsivällisen lukijan kielellisellä rikkaudellaan ja kulttuurihistoriallisella syvyydellään.